Miten kenguru sai pussinsa
©Seija Maria Tarvainen, Tohmajärvi

---

Kauan sitten, kun mantereet olivat vielä yhdessä ja vedenpaisumusta ei ollut vielä tullut, asui Australian maanosassa hyppelevä jättiläiseläin, joka näytti osittain jänikseltä, osittain rotalta, osittain koiralta ja osittain saukolta. Sillä oli pitkä häntä, jonka avulla se osasi loikata pitkiä hyppäyksiä. Muuan muinainen alkuihminen näki sen luolassaan ja kysyi isältään: "Ken, guru?" Niinpä alkuasukkaat alkoivat nimittää olentoa kenguruksi.

 

Kenguruäiti eleli onnellisena Australian tasangoilla ja söi eukalyptyslehtiä ja kaikenlaisia vihanneksia ja juuria. Se oli onnellinen. Ainoa ongelma oli, että alkuasukkaat joskus tahtoivat pyydystää kengurun uhrimenoihinsa ja silloin he myös söivät sen lihaa. Ongelmaa lisäsi se, että kenguruäidin piti kantaa poikastaan selässään tai käpälissään, jolloin ruuan kerääminen oli hankalaa. Pakoon pääseminen oli vaikeaa pienen poikasen kanssa. Niinpä kenguruäiti päätti kysyä neuvoa kookaburralta, joka on naurava lintu. "Hoo, haa", sanoi kookaburra. "Sinun pitää mennä ihmisolennon luo, jotta saisit vastauksen."

 

Kenguruäiti loikki salaa pusikkoon katselemaan alkuasukkaiden iltaruuan laittoa nuotiolla. Dingo-koira nosti laiskasti päätään, muttei viitsinyt mennä tarkistamaan oudon villieläimen hajua puskasta. Ihminen paistoi nuotiolla ruokaa, joka koostui alkuasukkaiden keräilemistä kasviksista ja juureksista. Nuotion päällä oli laakea kivi, siis alkeellinen WOK-pannu. Tuoksu oli herkullinen ja kenguruäiti näki, että alkuasukas otti kasviksia nahkaisesta pussista, joka oli ilmeisesti tehty uhratun kengurun nahasta.

 

Suuri suru valtasi kenguruäidin nahkapussin vuoksi. "Tuo oli varmaan ollut mieheni. Minun on saatava pussi takaisin", ajatteli kenguruäiti. Alkuihmiset ja Dingo-koira nukahtivat aterian jälkeen makeaan uneen. Kenguruäiti kääntyi puskassa selin ihmiseen ja koukkasi taitavasti vahvalla hännällään nahkapussin. Se otti pussin käpäliinsä ja loikki nopeasti pois. Toinen kenguru nosti pussin kenguruäidin kaulaan. Koska pussi oli kenguruäidin entinen puoliso, niin pussi ihmeenomaisesti takertui kenguruäitiin. "Onpa ihanaa, nyt voin laittaa yhteisen kengurulapsemme pussiin turvaan ja käteni ovat vapaat keräämään ruokaa", kiitteli kenguruäiti. Pieni poikanen kehittyy siellä kuunnellen äitinsä sydämenlyöntejä. Siksi kengurunaarailla on tänäkin päivänä pussit.

 

Ajatella, millaista rakkaus on. Se on kekseliäs. Kun rakastaa toista, voi jopa antautua vaaraan sen takia. Rakkauden vuoksi keksitään elämään monenlaisia suojapaikkoja. Jumala on antanut meille suojan, "kengurupussin", antamalla meille kristillisen seurakunnan, minne voimme paeta pahaa maailmaa Jumalan rakkauden lämpöön. Siellä saamme kokea Jumalan sydämenlyöntejä, kun evankeliumia julistetaan Hänen rakkaasta Pojastaan.

in English