Pakina marttatoiminnasta maaseudulla
©Eila Maria Räsänen, Joensuun Martat. Toim. Seija Tarvainen

---

Lapsuuteni kotikylä Pohjois-Karjalassa oli maa-, karja- ja metsätalousvaltainen. Kotipitäjässäni alkoi marttatyö vaikuttaa eri kylillä alun alkujaan jo v. 1908. Lapsuuteni kylää kutsuttiin kansan suussa "Silippukyläksi". Nimi johtui siitä, kun eräänä talvena heti sotien jälkeen Silippukylällä olivat kylien väliset hiihtokilpailut. Kun kaikesta oli puute, niin ei ollut kreppipaperinauhoja puihin ladun varteen ripustettavaksi. Pitkistä rukiinoljista kietaistiin vöitä, samanlaisia, joilla ruislyhde sidottiin kiinni. Niitä vöitä sitaistiin ladun varressa oleviin risuihin. Varakkaammasta kylästä tulleet hiihtäjät ristivät sitten kylän halveksuen "Silippukyläksi".

Mökki, jossa kasvoin, käsitti vain yhden huoneen. Iso kiviuuni vei ison osan huoneen koosta. Eteiseen oli rakennettu ruokakomero ja pieni vaatehuone, jonne sopi sänky. Siellä voi kesällä nukkua, kun siinä oli pieni ikkunakin. Pienelle ullakolle tehtiin kesäisin myös "siskonpetejä". Tuvassa oli ns. sillanrunti, joka toimi ovena sillan alle, jonne varastoitiin talveksi perunat, juurikasvit ja marjapurkit. Mökin ympärillä oli noin 1000 m² tontti, jossa kasvatettiin marjapensaita ja juureksia.

äidin luona joskus vieraili naisihminen, joka neuvoi kasvien hoitoa, ruuan laittoa ym. äitini kutsui häntä Martta-tädiksi. Minulle, n. 10-vuotiaalle kansakoulua käyvälle tytölle Martta-nimi ei sanonut yhtään mitään. Asianmukaisesti hoidetut vihannekset kasvoivat hyvin ja talvella ne katosivat nälkäisiin suihin. Siihen aikaan, kun lehmät käyskentelivät metsälaitumilla, niin mustikat ja puolukat kasvoivat hyvin. Mustikat äiti keitti sokerin kanssa soseeksi. Sose purkitettiin lasipurkkeihin. Atamonia lisättiin säilyvyyden parantamiseksi. Kasvikset, marjat ja sienet olivat tervetullut lisä köyhään ruokavalioon. Tontilla oli halkovarasto ja puucee. Jälkeenpäin olen ihmetellyt, kuinka me kaikki mahduttiin talvella nukkumaan niin pieneen tönöön. äiti, isäpuoli, kaksi aikuistuvaa veljeä ja minä? Omaa saunaa ei ollut, vaan täytyi kylällä käydä saunomassa milloin missäkin. Naapurit olivat kuitenkin sen verran solidaarisia, että antoivat köyhien käydä saunoissaan aivan ilmaiseksi.

Ei se kovin kaksista elämä ollut monissa maataloissakaan. Luovutetusta Karjalasta tuli siirtolaisia, joita majoitettiin maataloihin. Peräkammari tai kaksi täytyi antaa tulijoille taloista perheen koon mukaan. Surun murtamaa porukkaa he olivat, kun he nyytteineen ja lehmineen tulivat vieraiden ihmisten nurkkiin. Porukka koostui enimmäkseen naisista, lapsista ja vanhoista miehistä. Nuoret miehethän olivat rintamalla. Surua ja kyyneleitä oli monissa taloissa muutenkin, kun rintamalta pappi toi tiedon isän tai veljen kaatumisesta. Monille jäi pieniä lapsia ja maatila töineen hoidettavaksi. Siirtolaisnaiset auttoivat emäntiä töissä parhaansa mukaan. Se oli martta-työtä aidoimmillaan.

Luku sinänsä olivat syöpäläiset, joita vaan ilmestyi kotiin, kuin kotiin jostakin. Tässäkin tilanteessa tarvittiin siniruutupukuisen martta-tädin neuvoja. Minunkin päähäni ilmestyi täitä. Tiheällä luukammalla kammatessa niitä ropisi sanomalehden päälle. Peukalon kynnellä painettaessa ne antoivat napsahtavan äänen. äitini hermostui moisesta. Naapuriin mentiin sakilla täisaunaan. Hiuksia pestiin joka päivä mäntysuovalla tai kotikeitetyllä suovalla. Kotisuopaa keitettiin kotona lahdattujen eläinten suolista ym., lisäämällä keitokseen lipeäkiveä. Koko mökki pantiin "ylösalaisin". Kaikki vaatteet ja irtain kalustus vietiin ulos, jossa niitä tuuletettiin ja harjattiin perusteellisesti. Makuulaverit pestiin kuumalla suopavedellä. Hirsiseinät, laipio ja lattia pestiin. Se oli todellinen suursiivous. Täistä päästiin eroon.

Monissa taloissa oli russakoita, luteita, jopa kirppuja. Eräissä taloissa ihmiset muuttivat talven kovilla pakkasilla pariksi viikoksi saunaan asumaan. Tuvan ovet vaan auki ulos asti. Yleensä syöpäläisistä päästiin eroon sillä konstilla. Myöhemmin tuli tehokkaita myrkkyjä, kuten n.s. keisarin vihreä, täystuho ja DDT. Martta neuvoi, että sänkyvaatteet täytyy viedä aika ajoin ulos tuulettumaan ja niin niitä pieksettiin, kuin pahantekijöitä. Martta oli mennyt erääseen taloon käymään. Hän oli huomannut seinällä yhden russakan ja maininnut siitä emännälle, johon tämä oli vastannut: "On se toinenkin, mutta minne lienee mennyt." Kansakoulussa kävi terveystarkastaja tarkastelemassa lasten kuntoa ja etsi hiuksista täitä. Löytyihän niitä joidenkin oppilaiden päistä.

Ruokaa toki oli taloissa, kun maa kasvoi ja oli karjaa. Raha oli kuitenkin tiukassa, ellei ollut metsää myytäväksi. äitini karstasi ja kehräsi villoista lankaa kylän emännille. Isäpuoli kävi pilkkomassa koululla puita koulun lämmitystä varten. Vanhempi veli joutui jatkosotaan ja nuorempi meni rengiksi maataloon. Pellavaakin kasvatettiin monissa taloissa. Nyhdetyt pellavat laitettiin isoille lyhteille, jotka liotettiin järvenpoukamassa painon alla parikin viikkoa. Sitten pellava lihdattiin ja loukutettiin. äitinikin kehräsi pellavaa emännille. Kuontalo kiinnitettiin rukissa olevaan puutelineeseen ja kehräys saattoi alkaa. Marttojen opastusta tarvittiin, kun tuli kutomisen aika. Syntyi kauniita pöytäliinoja, pyyhkeitä, jopa miehille rohdinpaitoja.

Talvi oli kutomisien ja muiden käsitöiden aikaa. Maaliskuussa hankiaisten aikaan pellavakankaat vietiin hangelle valkenemaan. Jalalla poljettavat Singer-ompelukoneet surisivat, kun kankaista valmistettiin paitoja ym. Rohdinpaidalla kun hieraisi kutiavaa selkää, niin ei muuta raspia tarvinnut. Kevät oli ompeluiden ja pitsinvirkkuun hyvää aikaa, kun sähköä ei ollut. Oli vain öljylamppuja ja kynttilöitä. Minun kodissani oli jonkun aikaa karpiidilamppu. Se toisinaan poksahteli palaessaan.

Kun ei ollut sähköä, niin ei ollut nykyajan hienouksia. Syksyllä lahdattujen sikojen ja mullien lihat täytyi laittaa aittaan kovaan suolaan puutiinuihin ja saaveihin. Lihoja täytyi liottaa tuntikausia, että niistä olisi voinut laittaa ruokaa. Kesäisin oli paljon kalaruokia, kun järvet ympäröivät kylää ja keskellä kylää on lampi. Keväisin auringossa kuivattiin n.s. kapakalaa. Siitä sai maukasta keittoa. Kyllä se köyhyys oli monissa kodeissa kosketeltavaa. Lapsia syntyi joka taloon paljon, kun ei ollut ehkäisymenetelmiä. Eräässäkin talossa oli seitsemän lasta. Heidän täytyi vuoropäivinä käydä koulua, kun vanhemmilla ei kertakaikkiaan ollut varaa puuhata kaikille kenkiä. Onneksi koulussa alkoi kouluruokailu. Minullekin se oli tervetullut ateria, muutoin olisin saanut olla osittain nälässä. Lapsilisiä ei ollut.

Vaatteet käytettiin tarkoin. Martta neuvoi, kuinka voi takin kääntää tai aikuisen vanhasta mekosta tehdä lapselle mekon tai housut. Lakanoita paikattiin ja lopuksi lakanan ehjät reunat leikeltiin matonkuteiksi. Emännät kutoivat kauniita räsymattoja kotien lattioille. Eihän maalaiskotien lattioille muunlaiset matot sopisikaan. Niitä räsymattoja ajatellessa minulle kehkeytyi seuraavanlainen runo:


ELäMäNI

Tää elämäni ollut on, kuin räsymatto.
Monenlaiset raidat kudottu on matkamiehen viittaan.
Valot, varjot vuoroin peittänyt on sen.
Näinhän täytyy olla
Ei räsymattokaan oisi räsymatto,
jos kuteet valkoiset vain oisi,
oudon tunteen se vain toisi.
Kirkkaat raidat, jopa aivan mustat
maton eläväksi tekee.

Hetket elämäni menneen
täyttää muistojeni joka kolon,
tunnen mielessäni hyvän olon.
Voittanut oon monet vaikeudet
avulla Luojani tuon Kaikkivoivan.

Koulun yläluokan opettaja oli pätevä ja aikaansaapa ihminen. Martta-tädin kanssa hän suunnitteli ja toteutti opintokerhoja, joissa opittiin käytännön asioita, näytelmiä ym. Minäkin olin parina kesänä kerhossa, jonka motto oli:
"Tyttökerho Päivänkukat kokoontuu joka toinen tiistai."

Siellä opetettiin piirileikkejä, kansantanhuja, luettiin elämänoppia ja siveysoppia. Kesäaikana, kun opettajilla oli pitkät lomat, kylän opettaja kasvatti perunansa ja juureksensa itse. Hän teki heinää, kun hänellä oli pienessä navetassa lehmäkin. Talvella hän hoiti lehmän ja vasikan aamuin, illoin. Kyläläiset tulivat joukolla kuulemaan: "Ei ihminen elä ainoastaan leivästä." Kansakoulunopettaja oli kylän henkisen toimintojen sydän ja sielu.

Pitäjään perustettiin osuusmeijeri. Lehmien omistajat alkoivat lähettää maitoa meijeriin rumpakoissa, hevosen vetämässä peräkärryssä. Eräs isäntä otti homman hoitaakseen. Maidon lähettäjät rupesivat saamaan maitotilejä. Vauraus alkoi näkyä pukeutumisessa ja rakennusten korjailuissa. Erään talon peräkammariin perustettiin osuuskauppa. Samaan taloon perustettiin myös kylän ensimmäinen telefooni. Ajan oloon puhelimia tuli melkein joka kotiin, joten puhelinkeskus oli perustettava. Erään talon emäntä koulutettiin "Sentraali Santraksi".

Niihin aikoihin tuli lapsilisälaki, kun valtio nimeltä Suomi oli pääsemässä vapaaksi sotakorvausmaksuistaan. Minä olin jo siinä iässä, että katsoin viisaammaksi painaa pienen mökin oven kiinni ja lähdin henkeäni elättämään. Alkuun menin piiaksi kirkolle. Siellä hallitsi näkymiä kirkkosalmi ja meijeri korkeine savupiippuineen. Se oli laitos, jonne maitotilalliset veivät maitonsa ja saivat lisäsärvintä leipäpalastensa päälle. Mäellä seisova kirkko torneineen kohoaa kuitenkin korkeammalle risteineen. Usko Kristukseen, työ ja oikein käytetty vapaa-aika ovat tärkeä perustus ja kalliopohja elämälle. Kaikille meille, martoillekin.

Vuodet vierivät maailmalla kulkiessani. Jäätyäni ensi kerran leskeksi, läksin eräänä kesänä tyttäreni kanssa Silippukylälle lomalle katsomaan vanhaa äitiäni. Eräs isäntä tuli minua pyytämään heinäntekoon, johon suostuin. Siellä tapasin tulevan mieheni, maatalon isännän. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Avioliitto solmittiin ja niin minusta tuli emäntä lammenrannan maataloon.

Meillä oli 4-5 lehmää, hevonen ja nuori karja, joita hoitelin. Lisäksi laitoin mansikkaa kotitarpeiksi ja myytäväksikin. Anoppi asui talossa ja autteli vointinsa mukaan. Ei aikaakaan, kun minua pyydettiin liittymään marttoihin. Kokoonnuimme eri taloissa vuoron perään. Eräs kylän emäntä oli vetäjänä ja marttaneuvoja vieraili joskus kylän marttailloissa. Vauraus näkyi kylällä asumisessa ja auto oli useamman talon pihalla, samoin kuin traktori. Kävimme marttojen kanssa retkillä. Eräälläkin retkellä vierailimme emäntäkoululla. Siellä opetettiin oppilaille myös karjanhoitoa. Se kun oli monissa maataloissa tärkeä tulonlähde.

Aika kului. Anoppi kuoli ja mieheni sairastui sydäninfarktiin. Hän pääsi sairaseläkkeelle. Tytär oli lähtenyt maailmalle, siispä päätimme myydä maatilan. Muutimme kaupunkiin, jossa menin työhön. Palvelin tunnettua siivousfirmaa melkein viisitoista vuotta. Toinen aviomieheni kuoli aika korkeassa iässä. Hän oli kaksi sotaa käynyt sotaveteraani. Kaikki kunnia sotaveteraaneille! Jäätyäni leskeksi ja päästyäni eläkkeelle liityin Marttayhdistykseen. Nyt on aikaa käydä tilaisuuksissa ja tehdä sitä, mitä voi. Kyllä sitä kaupunkioloissakin riittää kaikenlaista hyödyllistä puuhaa martoille.

"Kylvän ja kitken peltoni laitaa,
Luojalta kasvua toivoellen."

 

OODI  MARTOILLE

Yli sata vuotta sitten,
syntyi järjestö tää oiva,
järkinaisten ideoima.

Maaseudullakin puutteet oli monet:
marttataidoille jo aukesivat ovet.

Taloihin tultiin kuulemahan uutta,
opittiin myös solidaarisuutta.

Opeteltiin paikkaamaan ja parsimaan:
vaattehia ehjäks' parsimaan.

Rahaa oli aina niukasti:
budjetti täytyi laatia tiukaksi!
Vaatetettiin monet lapset,
samalla hoidettiin jo harmaahapset.

Martat opastivat kasvattamaan kasveja,
että syötäis' muutakin kuin läksisoosia.

Terveyttä ruvettihin vaalimaan: 
marjoja ja kasviksia pöytään haalimaan.

Nykyäänkin jatkuu sama trendi:
rasvaa, suolaa vähennetään rutkasti, 
kasviksia, yrttejä lisätään tuplasti. 

Niin eiköhän ne kolesteroolit ohene, 
verenpainehetkin samalla jo alene. 

Nyt on tultu aikahan jo uuteen: 
opittu on kansainvälisyyteen. 
Afrikankin naiset oppineet on uutta, 
saaneet lisää itseluottamusta. 

Sivistystä tarvitaankin lisää, 
pakanuus ei anna heille mitään.
Ennen pitkää tarvitsemme uusia voimia, 
nuorten pitää silloin alkaa toimia. 

Silloin hieno järjestömme elää,
jälleen toiset sata vuotta lisää!