Runo4
Läksinpähän
Karjalahan
©Seija Maria
Tarvainen, Tohmajärvi
Läksinpähän Karjalahan,
kuljin läpi Savonmaata.
Poikkesimpa Ristiinahan, katsomassa maisemata.
Viivähdimpä pikkaraisen, nähdäkseni ihanaisen
Saimaan-järven iltasella, soudellessa venehellä.
Ihmettelin
kummastelin: näkemääni arvuuttelin,
kalliolla, kukkulalla, ompi kuva korkealla!
Soudellessa lähemmäksi, piirtyy eteen ihmiskäsi,
katsellessa kuvausta, ikivanhaa piirustusta.
Siirryin
vähän lähemmäksi: hirvi siinä hypähteli,
aivoittelin, päivittelin, metsämieskin liikuskeli,
jousipyssyllänsä vasta, osoitteli hirvilasta,
uroshirvi takaa männyn, päästelevi huudon häijyn!
Putos
nuoli metsämiehen, juoksi kauas mierontiehen!
Pusikossa rysähteli, villisika vastaan mönki!
Keihästäni jännittelin, villisikaa tavoittelin,
keihäs lensi Aunuksehen, villisika pakoon mönki.
Metsänemo
pikkarainen, anna mulle saalis vainen.
Sulle parhaat palat annan, väelleni rasvat kannan,
jos sie annat onneasi, sekä vähän kultiasi,
kotona on monta lasta, iltapalaa mankumassa.
Metsänemo
ihanainen, kuuli huudon miehenpuolen:
tuli vastaan oravainen, sekä peura lihavainen.
Mies nyt otti hyvän jousen, sekä yhden kivinuolen,
ampui sillä oravata, sekä peuraa valkeata.
Kotiin
ompi viemisiä, mielikille antimia,
oravasta saapi rahan, emännälle karvanahan,
peurapaisti paistumahan, rasvakylki riippumahan,
nähkavällyt lattialle, pikkuiset nyt peiton alle!
