Dokumentin otsikko
Mummin runoja
copyright:
Eila Maria Räsänen, Joensuu
1.
ELÄMÄNI
Tää
elämäni ollut on kuin räsymatto.
Monenlaiset raidat on kudottu matkamiehen viittaan.
Valot, varjot, vuoroin peittänyt on sen.
Näinhän täytyy olla.
Ei räsymattokaan oisi räsymatto,
jos kuteet valkoiset vain oisi,
oudon tunteen se vain toisi.
Kirkkaat raidat, jopa aivan mustat
maton eläväksi tekee.
Hetket
elämäni menneen
täyttää muistojeni joka kolon,
tunnen mielessäni hyvän olon.
Voittanut oon monet vaikeudet
avulla Luojani tuon Kaikkivoivan.
2.
VARMALLA POHJALLA
Kämmenellä
Jumalani lepään
tämän muukalaisuuteni ajan.
Sitten kun muutan majan
elohon uuteen herään.
3.
TYTTäRENI
Pienen,
pieni alkuun olit vainen,
mutt' nyt on kehkeytynyt aikuhinen nainen.
Kaikki menneet vuodet mieleheni palaa.
Usein niitä mietiskelen salaa.
Alkuun
kun sun elämäsi luotiin
vanhemmilles' silloin onnen päivät suotiin.
Pian kasvoit kätkyestäs' ulos,
jaloillesi nousit seisomaan
hymynhäive nukkekasvoillasi
lähdit taivaltamaan elonpolkuasi.
Ohdakkeetkin
polun vierelt' nousi
mutt' tahdonvoimallasi niiden yli sousit.
Tahot, että elosi on kaunis, vakaa,
niin muillekin voit valoisuutta jakaa.
Kunnes elon kaaresi on päättynyt
mainen risti kruunuun vaihtunut.
4.
SUOMEN PARAS PAIKKAKUNTA
(1970-luvulla kirjoitettu)
Paras
paikka Suomenmaassa
kautta aikain muisteloissa
ompi Liperi tää suuri
siitä kerron teille juuri.
Elintilaa
monille tääll' riittää
siitä leipäpitäjää saa kiittää.
Vaikka paljon maailmaa oon nähnyt
en mä silti maailmalle jäänyt.
Päätöksen tein mielessäni heti,
juuret synnyinseudun puoleensa kun veti.
Täällä
lapsuuteni vietin,
sitä aikuisena mietin.
Tänne palata mun täytyy
muuten sydämeni räytyy.
Täällä
on nyt hyvä olla mulla,
voisi myöskin hyvä olla sulla.
Kaunis luonto täällä tulee vastaan
eikä siinä kaikki ainoastaan.
Opin ahjot ovat täällä monet,
kulttuurille auenneet on ovet.
Orkesteri meillä oiva
koululaisten musisoima.
Kunnon
lentokenttä meillä,
kun sä kuljet ilmain teillä.
Varuskunta on myös retee,
siellä soltut pitkill' vetee.
Teollisuuttakin täällä hyörii
siinä vasta raha pyörii.
Jos
sä tahdot matkustella milloin,
niin pistäydypä Liperissä silloin.
5.
KAHLAAJALINTU
(äidin ja tyttären yhteissepitys)
Sininen
meri
tuuli vain soi.
On sininen taivas
ei varjoja oi!
Miss' kahlaajalintu kirkuen käy
on kesäinen päivä, ei huolia näy.
Sä
lintuni kerro
miss' taivas on,
kun taivas on kirkas ja pilvetön.
Mutt' silloin kirkaisee lintuni tää:
"Jo
se riittää, kun laulaa saan ja elää!"
6.
ODOTUS
Ihminen
aina odottaa
ja toivossa on hyvä elää.
Lapsena
odotin kevättä,
kukan puhkeamista kedolla,
uintia lämpöisesssä vedessä,
auringon hyväilyjä.
Kasvoin
ja jälleen odotin
uutta mekkoa tutkintoon,
hyviä numeroita todistukseen,
kesälomaa ja vapautta.
Tuli
nuoruus ja unelmat,
tuli rakkaus ja aviomies.
Tuli uuden elämän odotus,
lapsi ja elämänonni.
Iloitessa
lapsen kasvusta
tuli surut ja elämän kolhut.
Tuli asioita, joita ei osannut odottaa,
elämän ala- ja vastamäet.
Näin
kuinka maailma pauhaa,
minä etsin sisäistä rauhaa.
Sen minä myöskin sain,
jota kauan salassa hain.
Jeesus
kun sieluuni tuli
kaikki routa poies suli.
Näin maailman mielettömyyden.
Hänessä koin onnen uuden.
Vieläkin,
vieläkin odotan,
Jeesuksen toista tuloa,
Hänen rakkautensa suloa,
iankaikkista elämää.
7.
KUKKA
Pitkän,
pimeän talven jälkeen
heräjät uuteen eloon.
Hymyilet auringon heloon,
kukkanuppusi avaat jälleen.
Iloa
silmilleni suot
vehreytesi kun esiin tuot.
Olet enne keväästä
ja uudesta elämästä.
Paljon
kukkia ikkunalla,
kukkia kotini seinustalla.
Punaiset, keltaiset, siniset,
valkoiset, kaikenväriset.
Kukkien
kanssa on helppo elää,
kukkien keskellä naurukin helää.
Silmänruokaa ihminen tarvitsee,
kauneutta mi sielun ravitsee.
8.
YKSIN
Minä
katselen taivaalle idän,
näen nousevan auringon.
Minä tarkasti silmällä pidän,
valon leikkiä yli hongiston.
Yksin
kun istun hiljaa,
kuulen kaiken tarkemmin.
Kuinka suuri lahja onkaan
kuuloaistimme verraton.
Yksinolo
on joskus hyvä,
suorastaan kaunis ja pyhä.
Jos ihminen sen oikein taitaa,
kaiken voi paremmin haistaa ja maistaa.
Moni
pelkää yksinäisyyttä,
sehän on aivan syyttä!
Kun asiat oikein oivaltaa,
niin yksinäisyys luo onnellisuutta.
9.
LEHMäNI
Pikkuvasikasta
sinut kasvatin,
juomasangon etees' kuljetin.
Lisää ruokaa aina ynähtelit,
karsinassas' juosta pyrähtelit.
Aikaa
myöten kasvoit hiehoksi,
ristin sinut silloin Kieloksi,
väriltäs' kun olit valkoinen,
siellä täällä täplä mustoinen.
Eräänä
aamuna kun kello oli kuus'
sinusta oli tullut lehmä uus.
Omaa vasikkaasi nuoleskelit,
emon rakkaudella sitä helliskelit.
Monta
vuotta maitoa sä annoit,
monta hyvää vasikkaakin kannoit.
Karkealla kielelläs' mua nuoleskelit,
vierelläs' kun haassa kuljeskelin.
Oisko
vielä lisättävää tähän storyyn?
- Kuuluithan sä friisiläiseen rotuun.
Tämä vain on muisto mennehestä,
lehmästäni melkein sydänystävästä.
10.
LIIAN VIINANJUONNIN TURMIOLLISUUS
Istun
kapakassa,
viinalasi edessäni kiiltää.
Lasin sisältö sydänalaa villtää,
aloittelija kun olen vielä
viinanjuonnin lavealla tiellä.
Pöydiss'
istuu naisia,
mutta enimmäkseen miehiä.
Viina turruttanut on jo monen mieliä.
Sumentuneet katsehensa ovat,
hetkeks' unohtaneet elon kohtalonsa kovat.
Viina
tuokin hetken lohdutusta,
muisteta ei omantunnon kolkutusta,
töppäilyjä menneen päivän
vaimo, lapset kotiin jäihän.
Heille tyhjän rahapussinsa he näyttää,
voimakeinojakin nyrkeillänsä käyttää.
Särkyy
ikkuna ja ovi,
juomarikin huokailee jo tovin,
sirpaleita kerää elon raunioilta
itkee sydän, särkee pää,
kaikki kaunis taakse jää.
Mutta
uuden elon voi hän silti alkaa,
liian juonnin voipi kyllä jättää,
tahdonvoimallansa asian voi päättää.
Elo
kaunis jälleen palaa,
terve sielu terve ruumis
onneaan ei salaa.
11.
MIETELMä
On
ympärilläin syvä hiljaisuus,
myöhäissyksyn tumma hämäryys.
Korvissani kuulen tuulen huminan,
putoavain lehtein suhinan.
Sieraimiini tulee mullan tuoksu,
kaukaa kuuluu puron juoksu.
Tähdet
tuikkii taivahalla,
niitä katselen ma miettien,
avaruutta suurta aatellen,
suuruuttasi Herra kiittäen.
Maan
kauniin kerran ihmiselle loit,
että ihmislapsi onnellinen olla vois.
Mutta ahneudellaan turmellut on kaiken
luomakunnan kruunu vainen.
Nyt
sputnikit ne taivahalla kiitää,
suihkukoneen ääni ilmaa viiltää.
Maa saastunut on asukkaiden alla,
kun ahne ihminen ottanut on vallan.
Mutt'
kerran koittaa uusi huomen,
kun Kristus kuninkaana saapuu uutta luoden.
Kaikki pyhät yhtyy kiittämään,
ikuisuutta Herran kanssa viettämään.
12.
JOULUN AIKAAN
Nytpä
on taas jälleen aikaa
ihmetellä joulun taikaa.
Valkeutta sysimustaan yöhön,
helpotusta arkisehen työhön
tuopi joulun sanoma tuo parhain,
mielet siihen herkistyypi varhain.
Marraskuu
kun joulukuuksi kääntyy
lasten huulet hymyhyn jo vääntyy:
Kohta saapuu joulupukki,
odotettu vanha ukki.
Lahjain jakohon kun ryhtyy
aikuinenkin iloon yhtyy.
Loiste lasten silmien
aikuiselle lahja parahin.
Pienet
harmit silloin unohtuupi,
menneet muistot mieleen kasautuupi,
joulut vuosikymmenien takaa,
niitä mietiskellään salaa,
vierailuja valkohapsen,
sanomata Joululapsen.
Mennehestä
tähän päivään asti
lienee yhtä mieltä koko raati:
Terve, terve Joulu kultainen,
sua odotamme aina kaivaten.
13.
TALVELLA
Kuin
untuvapallot
olivat lumihiutaleet
jotka leijuivat alas
peittäen puiden oksat ja maan.
Ihmetellen
katselin vaan
valkoisuutta tuota.
Talitinttikin ikkunan luota
jyvät nokkii arkaillen
ympärillensä pälyillen
kollikissaa peljäten.
Jääkukkaset
ruuduissa rauskaa
kun pakkanen ruuduissa paukkaa
Lumi narahtaa kengän alla,
sehän ompi talven valta.
Helmikuun
heleät päivät
erikoisesti mieleeni jäivät.
Aurinko jo kirkkaasti paistoi,
lapset sen herkästi haistoi.
Laskiaisena laskettiin
pellavia pitkiä.
Maaliskuussa
koirakin sai jo lätäköstä vettä litkiä.
Silloin
suksilleni hyppäsin,
vauhtia sauvoillani tyrkkäsin.
Hymyilin
kilpaa auringon kanssa keväisessä luonnossa.
Sai
täysin siemauksin nauttia
keväisestä ladusta ja menosta,
omasta olemassaolosta,
talven kauneudesta.
14.
SAVOTTA
Tuuli
humisee korvessa.
Työmies sahoineen metsään ryntää,
sahanterä tyveen vakoa kyntää.
Tukki kaatuu jymisten,
mies miettii hymisten,
sisällään tuntee työn ilon,
oksien välistä näkee auringon kilon.
Oksat
puusta karsii ja istahtaa
puun rungolle lepotauolle
ympärillään metsän äänet.
Kuulee lintujen siipien suhinan,
näkee muurahaispesässä kumman kuhinan.
Metsämies elää rikasta elämää
mikäli hän sen oikein ymmärtää.
Tukkisaksilla
tukit pistää pinoon,
rahapussin samalla voi panna likoon.
Työmies on palkkansa ansainnut
raskaalla raadannallaan
metsurin ammatillaan.
Talvisin
työssä on huonotkin puolet,
paljosta lumesta on monet huolet.
Lumessa kun tarpoo puolitiehen
väsymys valtaa sielun ja mielen.
Illalla kotona ruoka maistaa,
märät vaatteet kuivumaan laittaa.
Vuoteelta kuuluu syvä huokaus,
työn raskaan raatajan kuorsaus.
Yön
uni miehelle voimia antaa,
sahansa jälleen metsään kantaa.
Työmuurahainen kantaa kortensa yhteiseen kekoon
kunnes nukkuu ikuiseen lepoon
päivätyönsä päättäneenä
kaikkensa antaneena.
15.
KUPARIPANNU
Vanha
kunnon kuparinen pannu
hyllyni päällä istuu
lommoja kyljessään.
Vanhuuttaan
se on joutunut hyllylle
niinkuin ihminen, rapistunut,
iälliseksi käynyt.
Kauan,
kauan sitten sisuksissani kuohui
kahvi, joka virkistystä toi,
moni ihminen sitä ilolla joi.
Vuosien
kuluttua väsähdit.
Reikä pohjaasi tuli,
tinaus sisältäsi suli.
Kaatopaikalle lentää rämähdit.
Minä
sinut sieltä keksin,
kun antiikkitavaroita etsin.
Nousit arvoon arvaamattomaan
menneisyyttä kun sinussa katsella saan.
16.
KEVäT
Olet
tullut taas kevät ja auringonpaiste,
valo ja hankien loiste.
Pälviä on sulassa maas'.
Luminietokset
alenee, alenee,
kastemato pälvessä matelee,
sadepisarat pilvistä maahan haihtuu,
huopikkaat kumikenkihin vaihtuu.
Hauki
jo lammessa nousee kutuun,
silloin ei liene syytä suruun.
Muuttolinnutkin taivaalta luokseni lentää,
aatoksein kevään asioihin entää.
Ikkunoihin
laitan uudet verhot,
sisään liitelee kevään perhot.
Aurinko paljastaa pölyiset nurkat,
ulos minä kannan rojut turhat.
Mies
kylvää jyvät peltoon itämään,
kohta ne nousee orastamaan.
Koko luonto puhkee kukkimaan
suven tuloa riemuin kiittämään.
17.
MERI
Seison
rannalla aavan meren:
kuinka kaunis oletkaan tyynellä säällä.
Silloin kun olet pahalla päällä,
saat hyytymään veren.
Myrskyllä
näytät voimasi tenhon,
aallon harjalle nostat venhon.
Ranta-aalloissa ihmisen alas lyöt,
hänet ahnaasti kitaasi syöt.
Nousen
kalliolle ja katselen,
kun avaat syvyyden kaivosi.
Näytät maailmalle raivosi,
suolan tuoksua nenääni vetelen.
Sä
kierrät ympäri maailmaa,
sä hallitset ihmismieltä.
Moni ihminen rikkauttas' janoaa,
sä ymmärrät monta kieltä.
Moni
pursi seilaa aavoilla ulappais',
moni luotaa syvyyksiä.
Aikakausien saattoa katselet vaan,
koet ihmisten tyhmyyksiä.
